Jimmy ja Floyd molemmat saivat terveen paperit. Jimmyltä katsottiin myös polvet ja nekin olivat erinomaiset.
Simäsairauksiin erikoistunut eläinlääkäri Sanna Elfving totesi Floidpapan silmistä, että harvoin näkee lähes 7-vuotiasta koiraa, jolla on näin nuoret silmät. Ja Jimmystä totesi vain, että erinomaista erinomaista. Näin nuoret siis saivat naimaluvan ja kohta on tiedossa (toivottavasti) Beleriadin H-pentue
Niin kivaa kuin tämä bloggaaminen onkin, päätän tältä erää tämän vuodatuskanavan ylläpidon. On käynyt nimittäin juuri niin kuin ounastelinkin; tätä kun lukee niin moni ihminen joka taas vetää omat johtopäätöksensä kaikesta mitä kirjoitan ja tulkitsee kaiken aivan väärin.
Tästä lähtien kuulumisia voit lukea kennelin omilta kotisivuilta sekä Beleriad piskien omalta foorumilta, luultavasti sieltä salasanapuolelta.
Mieleen tulee eräs vanha tarina, menee jotenkin näin; Intiaani otti nälkää näkevän käärmeen kotiinsa ja lupasi hoitaa tämän kuntoon mikäli käärme lupaisi, ettei pure intiaania. Käärme lupasi ja intiaani hoisi sen kuntoon. Eräänä päivänä käärme oli tervehtynyt ja intiaani laski sen luontoon. Heittäessään hyvästejä käärme puraisi intiaania. Intiaani sanoi; miksi noin teit, sinähän lupasit – johon käärme vastasi – “mitä sitten odotit, minähän olen käärme”.
Kiitos kaikille!!
Hei pentu. Ethän Sinä voi lopettaa blogiasi, tämähän on parasta luettavaa koko netissä ja voittaa television katselunkin. Ainahan se on niin, ettet voi miellyttää kaikkia viittä miljoonaa kanssakulkijaa, mutta onko sillä sitten niin väliä,- ei ainakaan pitäisi. Koiramaailma on aina ollut ja tulee aina olemaan kuppikuntia, eripuraa, pahansuopia ihmisiä, mutta myös aivan ihania, lämpimiä, kestäviä ystävyyssuhteita, iloista hölmöilyä samanhenkisten kanssa.
Ole vaan oma itsesi ja jos kauneus on katsojan silmissä, niin kait se tyhmyyskin on kantajansa päässä. Ei muuta kuin iloisesti eteenpäin elämän karikkoisella polulla. Haleja.
Hei älä lopeta…
Mari ja kakarat
Katotaan nyt
Voi olla että mulla on myöhäis-teini-angstivaihe meneillään
Kova flunssa ainakin on!
Ei saa heti lannistua vaikka paskaa kipataan niskaan;) Mäkin pidän blogia vain ja ainoastaan itselleni ja muutaman muun iloksi ja mulle ihan se **** sama mitä mieltä joku on minusta, koiristani tai perheestäni. Anna mennä vaan!!!