Kun mitään ei tässä poliisivaltiossa voi tehdä joutumatta tietyn tahon kynsiin. Toisaalta, onhan se hyvä että puhutaan, näin on joku joskus minulle sanonut
) eikun lisää pökköä pesään ja tulta päin oikein reilusti niin eiköhän tämä tästä.
Hyvän kasvattajan tuntee siitä, ettei hän mollaa/arvostele muiden kasvatustyötä tai kasvatteja ylipäätänsä. Onko joku joskus kuullut minun haukkuvan/arvostelevan muita kasvattajia? Ei. Ei kuulu tapoihini. Ja joskus aloitan, niin silloin on aika hankkiutua lobotomiaan.
Hyvä se on puhua ja arvostella tuntemattomia internetin ihmeellisessä maailmassa. Kuitenkin – lopulta – jokainen meistä vastaa itse omista teoistaan ja minulla on sen verran selkärankaa, että kun ja jos teenkin virheitä, olenhan vain ihminen, niin itse ne myönnän ensimmäisenä ja kannan niistä kaikista vastuun, kuten aikuisen ihmisen tuleekin tehdä.
Paljon on aiheuttanut puhetta Beleriadin G-pentue. Mutta voin ystävät kalliit sen verran sanoa, että tälläistä vaan tapahtuu. Luonto tikanpojan puuhun ajaa ja sitä rataa. Tässäkin tapauksessa kannoin vastuuni ja halvaksi tämä ei todellakaan tullut. Pelkät mikrosirutukset ja DNA-testit tulivat kustantamaan liki 700e puhumattakaan kolminkertaisesta rekisteröintimaksusta SKL’ään. Mutta – kun DNA testit on keksitty, niin sehän on helppoa vai kuinka??? Heh. Olisin voinut toimia toisinkin. Myynyt paperittomia parsoneita keltaisessa pörssissä vaivihkaa vaikka prepaid numerolla. Oikein huvittaa pelkkä ajatuskin – kuten jo olen aiemminkin todennut, minä ja vain minä olen vastuussa ratkaisuistani ja kasvatustyöstäni. Ja tämä ei kuulu muille. Piste.
Onko siis mikään ihme, että koirapiireissä on tunnetusti huono henki? Kun kaikki se energia, mitä voitaisiin laittaa yhdessä harrastamiseen, menee selän takana juoruiluun sekä mustamaalaukseen. Harmittaa ihmiset, jotka jostain kumman syystä kokevat tarpeelliseksi nostaa itsensä muiden yläpuolelle sekä avoimesti kertoa kuinka-paljon-minä-tiedän vaikka asia ei näin välttämättä olisikaan. Jokaisen totuus on oikea totuus juuri sille ihmiselle joka sen totuuden kertoo.